Pälkäneen matkailu blogi

07.09.2018

Varrella Virran -tapahtuma 2018 - Henriikka Hintikka

Auringonsäteet sivelevät kirkasta virtaa ja laiturille kokoontunutta yleisöä. Vastarannalla käy kova kuhina, kun joukkueet kisailevat erilaisilla rasteilla ja kokoavat mitä mielikuvituksekkaampia lauttoja. Välillä on vaikea nähdä, mitä joukkueet tekevät, mutta kilpailun viimeinen osuus, virran ylittäminen, näkyy ja kuuluu kaikille. Yleisö kannustaa joukkueita heidän ponnistellessaan virtaa vastaan lauttaviritelmiensä kanssa. Jokainen joukkue yrittää parhaansa, myös viimeiseksi tulleet taistelevat kunnialla maaliin.

Pälkäneellä 4.8. järjestetty Varrella virran-tapahtuma oli leikkimielinen toisinto Kostianvirran taistelusta. Kilpailuun osallistuttiin joukkueittain, joiden tehtävänä oli kyhätä erilaisista materiaaleista lautta, jonka päällä yhden jäsenen olisi päästävä virran toiselle puolelle. Joukkueen muiden jäsenten tuli uida ja valitsemallaan tekniikalla ohjata lautta matkustajineen maaliin. Tapahtumapaikalla myytiin muurinpohjalettuja ja jäätelöä, ja lapsia varten oli pystytetty iloisenkirjava pomppulinna. Paikallaolijoita viihdytettiin myös höyrylaiva- ja kirkkovenekyydityksillä pitkin Kostianvirtaa.

Sää oli erityisen suotuisa. Aurinko lämmitti mukavasti, mutta rannan tuntumassa käyvä tuuli piti huolen siitä, ettei lämpötila äitynyt liian tukalaksi.

 

07.09.2018

Sappee BikePark - Kiira Sihvola

Kahden mukavan työviikon päätteeksi pääsin vielä testaamaan yhden Pälkäneen parhaista matkailukohteista, eli Sappeen. Monelle tuttu paikka talvisin, ja kesälläkin on ehkä tullut käytyä kesäteatterissa, ja rohkeimmat myös alamäkipyöräilemässä. Ja tänään oli mun vuoro liittyä noihin rohkeisiin!

Saapuessani Sappeen vuorelle mietin mitäköhän tästäkin tulee. Edellisenä iltana tuli tarkastettua vakuutuksesta, ettei alamäkipyöräilyä ole suljettu pois. Ja tuon tiedon myötä olin nyt kävelemässä vuokraamoon, samaan paikkaan josta normaalisti talvella saa käydä vuokraamassa tutun ja turvallisen lumilaudan. Vuokraamossa sain hyvää palvelua, asianmukaiset varusteet päälle ja pienen oranssin pyörän mukaani.

 

Vuokraamosta suuntasin ensimmäiseksi todella helppoihin ja lyhyisiin harjoittelu rinteisiin hakemaan tuntumaan lajiin. Ensimmäiset laskut menivät jarruja puristaen kävely vauhtiakin hiljempaa, kirjaimellisesti tientukkona, kun varmaankin alle kymmenen vuotiaat pojat huristelivat pyörillään rinnettä vähintään puolet nopeampaa alas. Mutta kun laskuja tuli enemmän niin äkkiä jännitys jäi, vauhti kasvoi ja tajusin, kuinka superista lajista onkaan kyse!

 

Itsevarmuuden karttuessa kävin vuokraamon työntekijöiltä kysymässä parhaat vinkit minne suunnata Trainee -zonen jälkeen. Heiltä nappasin kartan matkaan ja suunnistin Icebreaker -radalle, laskettelijoille tutummin Alppiseikkailun suuntaan. Alaspäin rinne ei ollut juurikaan vaikeampi kuin lyhyemmätkään radat. Haastetta toi irtonaiset kivet ja selkeästi pidempi reitti. Todellinen koetus tuli vasta hissinousulla. Trainee zonella pääsi rullailemaan helposti mattohissillä ylös, mutta pyörän kanssa ankkurihissillä nousu ei ole yhtä helppoa kuin lumilaudalla.

Kolmen tunnin pyöräilyn jälkeen olin kuin kuollut. Jos aikaa olisi ollut enemmän, jaksamista olisi varmasti auttanut muutama pidempi tauko pyöräilyn lomassa, kun itse painatin menemään kolme tuntia putkeen vain lyhyillä juomatauoilla. Toisaalta kaikkensa antaneena oli ihana fiilis palauttaa pyörä ja mennä Ravintola Huippuun hampurilaiselle ja kylmälle juotavalle.

Bikepark on avoinna vielä 7.10 asti tiistaisin 12-20 ja viikonloppuisin 11-17. Poikkeuksena lauantai 6.10, jolloin parkki on suljettu.

24.07.2018

Virkistymistä Koivurinteen issikkatilalla - Kiira Sihvola

Viime viikolla oli ehdottomasti kesätyöviikkojen kohokohta, kun saimme kutsun tutustumaan Koivurinteen issikkatilan ihaniin islanninhevosiin ja tilan omistajan Kati Leppälahden ja hänen ystävien Päivi Salon ja Leena Löfin yhdessä perustamaan LuontoLaturi –yritykseen.

Alun tutustumisen jälkeen pääsimme kuulemaan Päivin erikoisalasta, eli luonnonkosmetiikasta, eri kasvien hoitavista ominaisuuksista ja kasvien käytöstä ruuanlaitossa. Päivi oli valmistanut meille etukäteen kasvovettä ja kylpysuolaa, joihin raaka-aineet hän oli itse kerännyt lähiluonnosta. Oli upeaa nähdä, kuinka vähälläkin vaivalla olisi itse helppo tehdä erilaisia kosmetiikkatuotteita ja ruokia luonnon antimista, kun ensin oppii mitkä kasvit ovat sopivia virkistymiseen ja rentouttamiseen, ja mitkä maistuvat parhaimmilta.

Meidän jutustellessa Kati oli käynyt pyydystämässä meidän karvaiset uimakaverit, islannin hevoset Klasun ja Jötunnin, laitumelta rantaan. Eli ei kun uikkarit päälle, lenkkarit jalkaan ja Mallasveden viileyteen paarmoja ja paahdetta karkuun. Alun epävarmuus kaikkosi nopeasti, nähdessäni kuinka innoissaan pienet issikat olivat päästessään järveen. Reilu tunti kului erittäin nopeasti vedessä hyvässä seurassa pulikoiden, hevosten jahdatessa pinnalla kelluvaa rakkolevää.

Uimisen jälkeen auringossa kuivateltaessa kerkesimme hyvin juttelemaan vielä Leenan GreenCare –toiminnasta ja enemmän LuontoLaturin palveluista samalla nauttien Päivin tekemästä maitohorsmajuomasta. 

Kotiin lähdettäessä oli aivan mieletön fiilis, ihanan rentoutunut ja virkistynyt. Työpäivän jälkeen Koivurinteeseen ajellessa olo oli ollut väsynyt, mutta pieni alku jännitys ja muutaman tunnin pulikointi ja luonnosta nauttiminen tepsi uupumukseen paljon paremmin kuin muutaman tunnin päiväunet ja antoi myös virtaa koko loppuviikkoon.

LuontoLaturin Kati, Päivi ja Leena ovat kaikki koulutettuja luonnovaratuottajia ja omien erikoisalojensa ammattilaisia. He järjestävät säännöllisesti kaikille avoimia tapahtumia Koivurinteen Issikkatilalla Pälkäneellä, joissa yhdistyy esimerkiksi ratsastus, hevosten uittaminen ja luonnonkosmetiikka. Myös erilaisille porukoille kootut virkistyspäivät onnistuvat. Katso lisää Koivurinteen issikkatila, Pälkäne –Facebookissa.

24.07.2018

Kajakointia Kostianvirralla - Henriikka Hintikka

Hiljaa huojuvat puut ja laineilla keinuvat lumpeet, kumaraan kasvaneen koivun oksat viistävät vettä. Virran rauha on rikkumaton. Melat sukeltavat rytmissä kohti pohjaa ja pärskien takaisin pintaan. Ankanpojat katselevat päät kallellaan virtaa taittavia kajakkeja. Aamulla aurinko ei ole vielä yhtä armoton kuin keskipäivällä, vaan se hivelee hellästi niskaa ja kuivaa veden roiskeet kasvoilta.

Päätimme lähteä säiden suosiessa kunnan vuokrakajakeilla pienelle melontaretkelle. Kevyet kajakit kulkivat vaivattomasti Kostianvirtaa pitkin; välillä annoimme virran vain viedä ja nautimme vehreästä luonnosta. Nuoret vesilinnut verryttelivät räpylöitään ja puikkelehtivat laitureiden alta, orava kipitteli rantaviivassa ja vesimittarit ajelehtivat verkkaisesti ohi. Kuljimme ohi mökkien ja laitureiden, joilla ihmiset nauttivat alkavasta päivästä kahvikuppiensa kanssa, osa oli jo rohjennut aamu-uinnille viileään virtaan.

Reittimme kulki Varamaan venerannasta Pappilanrantaan, eli Mallasveden suulta Pälkäneveden puolelle. Matka oli mukavan lyhyt ja joutuisa, meidän leppoisalla vauhdilla edestakainen taival kesti noin tunnin. Pidempien matkojen ystäville löytyy Pälkäneen alueen reittejä muun muassa kukkialle.fi-sivustolta. Kunnan kajakkeja ja suurta kanoottia vuokrataan tällä hetkellä Pälkäneen Urheilun ja Kalastuksen kautta. Edullista kesätekemistä mietittäessä melontaretki on hyvä vaihtoehto: viidellä eurolla kajakin tai kanootin saa käyttöönsä kuudeksi tunniksi, ja viidellätoista kokonaiseksi vuorokaudeksi. Urheilu ja Kalastus sijaitsee keskusten tuntumassa Kostian koulun vieressä, vuokraus onnistuu parhaiten paikan päältä.

Melonnan jälkeen oli mukava vaihtaa kajakki sähköpyörään ja hurauttaa takaisin töiden pariin. Retkestä jäänyt virkeä ja rentoutunut olo kantoi pitkälle iltapäivään.

18.07.2018

Pytingissä kahvitellaan koko kesä - Eveliina Virtanen

Vuonna 2009 Suomen kuntaliiton järjestämässä Kauneimmat kunnantalot –äänestyksessä kolmen kauneimman joukkoon päässeen entisen Luopioisten kunnantalon tilat ovat olleet vuosikymmenien saatossa monenlaisessa käytössä. Kunnanviraston lisäksi rakennuksessa on toiminut esimerkiksi kunnanlääkärin vastaanotto ja virka-asunto, kirjasto, erilaiset virastot ja kahvilat ja sen ympäristössä on juhlittu runon ja suven päivää, kesäjumppailtu ja juotu kuntakahveja. Nykyisin Pytinkinä tunnetusta Mikkolan navetan rakennuksiin kuuluvasta idyllisestä rakennuksesta löytyy Kukkian Kädentaitajien myymälä Kulmahuone, kuntainfo sekä kahvila.

Kesäisessä Luopioisissa aikaansa viettävillä onkin tänä kesänä oiva tilaisuus tukea nuorten yrittäjien toimintaa samalla kahvia hörppien ja erilaisia leivonnaisia maistellen, kun Helga ja Janette astuvat yrittäjien saappaisiin. Pytingissä toimineet kahvilat ovat jo aikaisempina kesinä työllistäneet paikallisia nuoria minut, Janeten ja Helgan mukaan lukien, mutta tänä vuonna koko kahvilan toiminta on nuorten vastuulla.

4H-yritystä pyörittävät nuoret ovat huomanneet, että yrittäminen on paljon raskaampaa kuin ”normaali” työnteko. ”Ei voi suunnitella aikatauluja liian tiukkaan tai tarkasti, sillä välillä yritys vaatii enemmän omasta elämästä kuin on suunnitellut”, Helga kertoo. Kahvilan päivittäinen kävijämäärä riippuu paljon viikonpäivästä, säästä ja mahdollisista paikallisista tapahtumista, mutta tytöt ovat silti nauttineet yrittäjyydestä. ”Rasvakeittimessä tehdyt ranskalaiset pelastavat tylsän päivän kahvilalla”, Helga naurahtaa.

Vaikka Pytingin kahvila onkin minulle ennestäänkin todella tuttu, luulen, että se tuntuu kotoisalta myös niille, jotka vierailevat siellä ensimmäistä kertaa. Sisustus on raikas ja vaalea ja kahvilan tunnelma mukailee koko Pytingin sekä sen ulkoalueiden rauhallista ja luonnonmukaista olemusta. Heti pytinkiin sisään astuessa haistaa tuoreen pullan tuoksun, joka vahvistaa jo muutenkin kotoista tunnelmaa.

Pytingin kahvilan seinillä on säännöllisesti vaihtuvia näyttelyitä. Tällä kertaa siellä voi tehdä pienen luontoretken, kun näytteillä on Tuomo Kuitusen kuvaamia hyönteisten ja kasvien symbiooseja. Kauniin väriset valokuvat sopivat tulevat hienosti esiin vaaleilla seinillä. En ole koskaan oikein pitänyt hyönteisistä, varsinkaan niiden katselemisesta, mutta Kuitusen kuvissa niiden kirkkaat värit näyttävät kauniilta. Aihe itsessäänkin on todella ajankohtainen, sillä hyönteisten määrän romahtaminen on ollut viime aikoina paljon esillä.

Olen käynyt tänäkin kesäkautena jo muutaman kerran Pytingissä kahvilla, enkä ole pettynyt kertaakaan. Tällä kertaa valitsin syömiseksi korvapuustin ja teen, jotka maistuivat todella herkullisilta etenkin pullan tuoreuden ansiosta. Pullan lisäksi Pytingissä on tarjolla esimerkiksi piirakkaa, kääretorttua ja mahdollista on ostaa myös itse leivottua leipää. Ostaa voi myös paikallisen Sarkasen tilan jäätelöä. Ystävällinen asiakaspalvelu ja herkulliset itseleivotut tarjottavat kutsuvat vierailijat varmasti myös toiselle kahvittelukierrokselle.

Pytingin kahvila on keskeisellä paikalla Luopioisten keskustassa. Samalla reissulla voi poiketa esimerkiksi Kulmahuoneessa ihastelemassa kädentaitajien käsitöitä, Mikkolan navetan taidenäyttelyissä, ravintola Liekissä ja vaikkapa Luopioisten uimarannalla! Kahvila on auki tiistaista lauantaihin klo 10-15 Pytingissä osoitteessa Museotie 1, 36760 Luopioinen.

18.07.2018

Kirkastusjuhlat 2018 - Iiro Moisio

Menneet vuodet

Vuoden 2018 kirkastusjuhlat olivat 136. kirkastusjuhlat. Juhlat on järjestetty vuodesta 1882 ja ne ovat Aitoon VPK:n vuosijuhlat. 1960-luvulla Aitoon kirkastusjuhlista tuli koko maan laajuisesti tunnettu tapahtuma ja näin ollen sinne saatiin esiintymään entistä paremmin tunnettuja kotimaisia artisteja ja yhtyeitä. Historian toistaiseksi suurin kävijämäärä on vuodelta 2005, jolloin kirkastusjuhlille saapui 15000 kävijää. Yhden esiintyjän aiheuttamista yleisötungoksista suurimpia ovat 1965 vuoden The Renegadesin keikka 1985 vuoden Dingon esiintyminen ja Cheekin suoritus vuodelta 2014.

Vuosi 2018

Tällä kertaa kirkastusjuhlat saatiin viettää kauniissa kesäsäässä. Yhtenäkään päivänä ei ollut sadepilvistä tietoakaan vaan aurinko sai paistaa esteettömästi. Monet toteuttivat pitkäaikaisen unelmansa tai spontaanin päähänpistonsa tai ihan vain näyttivät itseään yllyttäneille kavereillensa hyppäämällä benjihypyn nostolavalta. Benjihyppy mahdollisuus on ollut kirkastusjuhlien vakituisia vetonauloja jo vuodesta 2013. Kyseessä on huima kokemus, joka kannattaa käydä kokemassa, jos vain rohkeus ja rahat riittävät. Hyppy on kyllä edullinen muiden benjihyppyjen mittapuulla.

Tänä vuonna kirkkareilla nähtiin kotimaisia artisteja ja yhtyeitä Juha Tapiosta Ellinooraan ja Teflon Brothersista Klamydiaan. Lauantai-illan avajaisiksi rokkiliiterin lavalle astui Samuli Edelman, jota seurasi Teflon Brothers, Olavi Uusivirta, sekä illan päättäjä Klamydia. Sunnuntaina rokkiliiterin tunnelmaa korkealla pitivät Leo, Jari Sillanpää, Juha Tapio ja Ellinoora. Huipennuspäivän avasi rokkiliiterissä Portion boys, jota seurasi Reino Nordin ja JVG. Juhlien viimeinen esiintyjä oli totuttuun tapaan tiistaina kello 00.45 rokkiliiterissä aloittanut Apulanta, joka esiintyi kirkastusjuhlilla 22. kertaa. Meno oli kaikilla keikoilla tietenkin vauhdikasta. Tunsin rokkiliiterin lattian joustavan allani suuresti ja ajattelin raskasrakenteisena ihmisenä jättää hyppimisen muille. Eikä minun tarvinnutkaan hyppiä, sillä kännykkääni asennetun askelmittarin lukema kasvoi ihan liikkumattakin kovan menon keskellä.

Rauhallisempaan menoon sopivia performansseja piti juhlatalon salissa hitaamman tempoista musiikkia esittävät taiteilijat kuten Arttu Wiskari, Vesterinen yhtyeineen ja salin hiljentänyt tiistain vaihteessa aloitellut Suvi Teräsniska.

Nälän iskiessä oli valinnanvaraa erilaisten kioskien antimien joukosta. Tarjolla oli wokeja makkaraa ja kalaa. Makeanhimoon avuksi oli saatavilla muun muassa metrilakuja.

Ensivuoden kirkastusjuhlilla on odotettavissa samanlaista meininkiä ja järjestelyt aloitetaankin hyvissä ajoin, jotta kaikki saataisiin valmiiksi ja hyvin toimivaksi.

09.07.2018

Rauniokirkko satoi tai no… jos paistoi - Iiro Moisio

Lahdentietä ajettaessa Pälkäneen ohi, saattaa helposti pistää silmään pellolla sijaitseva upea keskiaikainen kirkkorakennus, joka ei kuitenkaan ole täysin terve. Rakennusta katsoessaan saattaa teräväsilmäinen nimittäin huomata, että rakennuksesta puuttuu jotakin oleellista, josta myös kattona puhutaan. Siinä missä hatun pitäminen ihmisillä on makuasia, on kirkkokin jossain määrin pärjännyt ilman omaansa, joka siltä lensi päästä myrskyisällä säällä joulukuun kolmantena päivänä vuonna 1890.

Paremmin rauniokirkkona tunnettu Pyhän Mikaelin Kirkko syntyi 1400- ja 1500-luvun vaihteessa harmaakivi massasta. Uskonpuhdistuksen myötä Kirkko kävi läpi hieman sisäisiä muutoksia koettuaan suuria ajatusmaailman myllerryksiä. Kirkossa olleet pyhimysten kuvat vaihdettiin saarnatuoliin, penkkeihin ja parvekkeisiin.

1700-luvulla isonvihan aikaan Pyhän Mikaelin Kirkko joutui ryöstön kohteeksi Kostianvirran taistelun yhteydessä. Kirkosta vietiin kaikki arvokas kelloja myöten. Erään tarinan mukaan yksi kelloista saatiin kuitenkin pelastettua ja kätkettyä Kostianvirtaan. 1740-luvulla rakennuksen perustukset alkoivat pettää huonon alustan vuoksi ja seiniin muodostui tästä johtuen halkeamia. Kirkko hylättiin uuden kirkon valmistuttua vuonna 1839. Vanha kirkko oli nyt omillaan. Siihen ei juuri kiinnitetty huomiota ennen sitä kohtalokasta joulukuun päivää vuonna 1890 jolloin kirkko menetti kattonsa.

Tapaturman jälkeen kirkko sai jälleen huomiota ja sitä kunnostettiin ajoittain niin sisäisesti kuin ulkoisestikin. Kirkossa alettiin taas järjestää kirkollisia tapahtumia 1920-luvulla. Tapahtumien järjestämisen yhteydessä kirkkoa kunnostettiin jatkuvasti.

Vuonna 1949 kirkon pihalle valmistui Pälkäneellä asuneen kirjanpainaja Daniel Medelplanin muistomerkki. Muistomerkki on ansaittu, sillä miehen tärkeimmäksi painokseksi lukeutuva aapinen, joka pidemmältä nimeltään on "Lasten Paras Tawara, elli ABC-Kirja, joca on suuren tarpen tähden leicattu Puuhun ja Pälcänen Seuracunnan Saarnamiesten toimituxen cautta, Prändätty Pälcänellä Daniel Medelplanilda Tauralan Kylässä 1719" on merkittävä osa Pälkäneen ja myös Suomen historiaa. Se oli merkittävässä osassa lukutaidon kehittymisestä Suomessa. Kirjassa esiintyneen kukon takia muun muassa Pälkäneen vanhassa vaakunassa komeili kukko karttakeppi ”kädessään”.

Vuoden 1999 kesällä rauniokirkko todettiin yleisölle vaaralliseksi, eikä sen sisällä näin ollen voinut enää järjestää messuja tai muita tapahtumia. Tämän jälkeen kirkon kunnostustyöt keskeytettiin, kunnes vuonna 2002 perustettiin Pälkäneen Vanhankirkon Suojeluyhdistys, jonka tarkoituksena oli estää kirkon tuhoutuminen ja mahdollisesti rakennuttaa kirkolle uusi katto. Kirkko kunnostettiin taas käyttökelpoiseksi ja käyttökielto poistuikin vuonna 2004.

Nykyään kirkossa järjestetään erilaisia konsertteja ja muita tilaisuuksia ja siellä voi halutessaan järjestää myös häät.

Rauniokirkko matkailukohteena.

Oletko fiilistelijä? Pidätkö keskiaikaisesta arkkitehtuurista? Tahdotko pitää taukoa pitkän lahdentien varrella? Mitäpä jos kääntyisit matkallasi Pälkäneen ohi katsomaan Rauniokirkkoa. Se on hieno keskiaikainen kirkkorakennus, jossa kelpaa vierailla säällä kuin säällä. Tai no toisaalta en suosittele sadesäällä vierailua, sillä sateensuojaa on hyvin vaikea löytää kattovajeen vuoksi. Ja jos haluat istahtaa kirkossa, on penkit oletettavasti hyvin H²O pitoisia.

Onhan rakennuksessa oma viehätyksensä sateella, mutta kyllä mieli lepää paremmin sään ollessa suotuisampi. Suosittelisin siis käväisemään kirkolla aurinkoisemmalla säällä, jolloin voit katsella hienoa ympäristöä, olla ajatuksissasi, ja kuunnella historian lehtien havinaa rauhassa huolehtimatta ilmassa leijuvasta picnicrajoitteesta. Kannattaa myös varata itselleen aikaa käydä jossakin rauniokirkolla järjestettävistä messuista ja konserteista. Voit myös käydä vertaamassa itseäsi kirkon oviaukkoihin ja kuvitella olevasi eräänlainen jättiläinen, sillä kirkkohan rakennettiin 1400-luvun lopulla, jolloin ihmisten keskipituus oli huomattavasti lyhempi kuin nykyään. Jos tahdot oppia kirkon historiasta voit lukea kirkon viereen pystytetyn taulun tietotekstit.

 

09.07.2018

Paikalliset taidenäyttelyt kruunaavat kesän - Eveliina Virtanen

Pälkäneellä on ollut jo monina kesinä runsas taidetarjonta, joka on kiinnostanut niin koti- kuin ulkopaikkakuntalaisiakin. Myös tänä vuonna gallerioiden ja erilaisten taidenäyttelyiden määrä on todella laaja ja tarjonta monipuolinen; löytyy maalauksia, veistoksia ja valokuvia, moderneja tulkintoja sekä perinteisempää taidetta.

 

Viime vuonna pidetty gallerioiden ilta laajentui tänä kesänä gallerioiden päiväksi, jota vietettiin 5.7. Päivän aikana mukana olleet galleriat olivat auki klo 12-21 ja niihin järjestettiin myös kaksi tutustumismatkaa, josta myöhempään lähdin itsekin mukaan.

 

Pidän todella paljon erilaisesta taiteesta. Asun ihan Luopioisten keskustassa, joten käyn aina katsastamassa paikalliset näyttelyt Mikkolan Navetalla ja sen ympäristössä. Satunnaisesti saatan käydä muuallakin kuvataiteesta nauttimassa, mutta musiikki ja näyttämötaiteet ovat olleet itselläni kuitenkin aina enemmän esillä. Sen takia olinkin todella onnellinen, että voisin sivistää itseäni nauttimalla taiteesta lisää paikallisesti. Pälkäneen gallerioista mukana oli kahdeksan; AteljeeGalleria Virpi & Orbi, Nuijantalon Kahvila & Putiikki, Mikkolan Navetta, Puutikkalan Puoti, Pälkäneen pääkirjasto Arkki, Rönnvikin Viinitila/Tallinvintti, Spirraali ja Vihavuoden Koskikahvila, joiden monipuolisia ja mielenkiintoisia näyttelyitä odotin innolla.

 

Lähdimme matkaan kunnantalon parkkipaikalta, jossa Luopioisten linja jo odotti matkustajia. Vettä satoi vähän, mutta kesäsade virkistää! Bussissa minulle selvisi, että kävisimme vain kolmessa paikassa. Olin hieman pettynyt, mutta tajusin, että pystyisin tutustumaan näyttelyihin paremmin, kun ei ole koko ajan kiire lähteä seuraavaan paikkaan. Olin odottanut myös suurempaa osallistujamäärää; meitä oli vain 11. Onneksi laatu korvaa määrän!

 

Ensimmäiseen kohteeseemme pääkirjasto Arkkiin matka kunnantalolta ei ollut pitkä. Arkissa esillä oli Paul Tiililän kokoama Ulkomaalaisen taiteen näyttely. Taulut olivat keskenään hyvinkin erilaisia, sillä ne olivat näyttelyn nimen mukaisesti eri puolilta maailmaa. Vaikka taulut olivat monipuolisia, ja niissä oli käytetty paljon eri tekniikoita, sopivat ne minusta hienosti samaan näyttelyyn. Ehkä se kertoo jotain taiteen kansainvälisyydestä ja sanattomasta kielestä.

 

Salivitriinissä näytteillä oli Anna-Liisa Prinkkalan arvokisamitaleja voimanoston MM-, EM-, PM- ja SM-kisoista. Ja kyllähän ne kimalsivat! On hienoa, että Arkista löytyy kaksi näyttelyä, jotka ovat keskenään todella erilaisia. Jokaiselle löytyy kirjastosta varmasti jotakin.

 

Arkista jatkoimme matkaa Rönnvikin viinitilalle, jossa omaksi ihmeeksinikin en ollut koskaan aikaisemmin käynyt. Vaikka en paikkaan lyhyellä visiitillämme ehtinyt kauhean hyvin tutustua, vaikutti se oikein idylliseltä ja uniikilta, ja sopii varmasti koko perheelle, vaikka viinitilan titteliä kantaakin.

 

Rönnvikin vintillä meitä odotti Pirkkalan taidekoulussakin opiskelleen Pirkko Lindforsin näyttely, josta löytyi niin ikään hyvin erilaisia ja mielenkiintoisia taideteoksia. Paikalla oli myös itse taiteilija, joka kertoi meille taulujen tarinoista ja tekotavoista. Näyttelyssä oli hauska huomata, kuinka ihmiset tulkitsevat tauluja eri tavalla. Yhdestä taulustaan puhuessaan Lindfors kertoi, että hänen oma ideansa siinä oli lamppu, josta loistaa valo. Eräs retkeläisistämme kuitenkin oli ajatellut, että lamppu on avaimenreikä, josta pilkistää valo. On hyvä, että taide herättää erilaisia ajatuksia ja että kaikki saavat tulkita sitä omalla tavallaan.

 

Rönnvikin viinitilan jälkeen matkamme jatkui viimeiseen kohteeseen ennen Onkkaalaan paluuta. Matkasimme Vihavuoden Koskikahvilaan, jossa Arkin tavoin oli kaksi eri näyttelyä. Toinen niistä oli helsinkiläisen Seppo Iiskolan näyttely. Seppo Iiskolan työt olivat minulle jo aikaisemmin tuttuja, sillä hän on ollut esittelemässä ja myymässä kauniita taulujaan esimerkiksi Luopioisten torilla. Iiskolan tauluissa on kuvattu erilaisia maisemia niin maalla kuin merelläkin. Juuri nämä taulut, joissa erilaiset laivat seilaavat merellä, ovat omia suosikkejani. Niiden kauniit värit ja aaltojen liikkeet ovat todella vangitsevia ja aidon tuntuisia.

 

Toinen näyttely, Teija Halosen ”Parasta aikaa”, oli esillä varsinaisen kahvilan puolella. Siinä Pälkäneen slogania oli lähestytty mielenkiintoisella tavalla. Seinällä roikkui rannekelloja, joissa kellotaulun sijalla oli erilaisia hyvää mieltä tuottavia asioita, kuten sanaristikkolehti, järvimaisema, maalaustarvikkeita ja jalkapallopeli. Kellojen sisältöjä ei kaukaa katsoessa huomaa, vaan täytyy astua lähellä, jotta kellojen sisäiset, pienen pienet yksityiskohdat tulisivat esille. Kaikki kellot ovat erilaisia, ja kellojen sisällötkin vaihtelevat kalaverkoista kokispulloihin; jokaiselle ihmiselle oma paras aika on erilaista. Oli se oma tärkein ajanviettotapa sitten polkupyöräily tai piirtäminen, jalkapallo tai jazz-musiikki, on tärkeää, että jokaisella on itselle tärkeitä harrastuksia ja mielenkiinnonkohteita.

 

Vihavuoden koskella olen käynyt monta kertaa. Paikka on rauhallinen ja ainutlaatuisen aito. Siellä käyminen on aina yhtä ihanaa. Kosken kohina rauhoittaa, ja kahvilassa tälläkin kertaa nautittu tyrnihyytelökakku oli ihan yhtä hyvää kuin aikaisemmillakin kerroilla.

 

Vihavuoteen tutustumisen jälkeen oli aika palata takaisin. Hyppäsimme bussiin ja olimme takaisin Onkkaalassa muutamaa minuuttia vaille kahdeksan. Sade oli matkan aikana hellittänyt, joten vaatteetkin olivat pysyneet kuivina. Matka oli kaiken kaikkiaankin todella onnistunut. Pälkäneen taidetarjonta osoittautui taas poikkeuksellisen monipuoliseksi ja runsaaksi tämän kokoiselle kunnalle. Siihen tutustuminen tuntuu melkein velvollisuudelta, kun näin lähellä laadukkaita näyttelyitä kerran on. Tämän velvollisuuden otan kuitenkin mielelläni vastaan ja toivottavasti muut ihmiset tekevät samoin. Oli kiva idea, että toinen Pälkäneen retkistä tehtiin Kangasalle ja toinen Kangasalan retkistä Pälkäneelle, jotta naapuripitäjänkin taidetarjonta tulisi tutuksi. Mielestäni Gallerioiden päivä itsessäänkin on todella hyvä idea; tapahtuma innosti varmasti monia tutustumaan paikalliseen taiteeseen.

 

03.07.2018

Luopioisten kirkonkylän uimaranta - Atte Tornikoski

Luopioisten kirkonkylän uimaranta (Rajalantie 26) on aivan kylän keskustan kupeessa oleva yleinen uimaranta Kukkian järven rannalla. Tie rannalle (Rajalantie) kääntyy ravintola Liekin ja K-kaupan edustalta ja jatkuu kirkonkylän koulun ja kirjaston ohi päättyen uimarannalle.

Rannassa on iso laituri, pukuhuonerakennus, beachvolleykenttä sekä penkkejä. Lisäksi paikalla on keinu ja kolme rekkitankoa. Ranta sijaitsee rinteen juurella, isohko rinnealue on hoidettua nurmikenttää. Rannalle on oma parkkipaikka, johon auton voi jättää.

Suuntasin rannalle kesäkuun lopun leppeänä aamuna. Tunnelma kohteessa oli odotusten mukainen, eli mielyttävä: kukat kukkivat kentällä ja lokit lentelivät kajattaen ees taas. Vesi liplatti rauhallisesti, ei ristin sielua missään. Vain vene hurisi ulapalla. Alue on puhdas ja siististi hoidettu, mutta pukuhuoneet ovat jokseenkin sotketut. Laitureita kohti ulappaa rannalta lähtee kaksi ja ne ovat vielä kolmannella poikittaisella laiturilla yhteydessä toisiinsa. Näin ne rajaavat pienemmille lapsille sopivamman uima-alueen.

Kirkonkylän ranta onkin monipuolinen virkistysalue, sillä se sopii loistavasti niin lapsiperheille, uimiseen, pihapeleihin, frisbeen heittelyyn kuin rantalentikseenkin. Ranta on tunnelmallinen paikka vaikkapa piknikille ja yleiseen ajanviettoon. Alue tunnetaan myös Kukkia Triathlon urheilutapahtumasta, jonka lähtö- ja maalipaikkana se toimii. Jokavuotinen tapahtuma järjestetään tänä kesänä 28.7.

Ranta tavoittaa suuren määrän käyttäjiä, sillä Luopioinen on suosittua mökkialuetta, kesäasukkaita on paljon ja erityisesti Kukkialla on runsaasti kesämökkejä sekä veneilijöitä. Paikka on myös aivan kävelymatkan päässä keskustan palveluista. Nyt kaikki rannalle kesäpäivää viettämään!

 

02.07.2018

Kesäillan huumaa Rautajärven Iltatorilla - Heidi Hirmukallio

 

Harvoin sitä Rautajärvelle asti kesäillaksi päätyy. Totesin kuitenkin, että on yleissivistystä käydä muutaman kerran vuodessa Pälkäneen toisellakin puolella, etenkin kun siellä sattuu olemaan vanhempieni kotikylä. Rautajärvi on tullut minulle itselleni tutuksi lähinnä ohikulkupaikkana, joka jakaa mökkimatkaa viileinä kesäiltoina. Ehkä näistä syistä Iltatori kiinnitti huomioni. Sananakin iltatori on kiehtova ja salamyhkäinen. Hämärä kesäilta, maalaiskylän rauhallisuus ja suussasulavan toriruoan tuoksu. Jo pelkkä mielikuvani tapahtumasta oli houkutteleva.

 

Ajomatka Rautajärvelle sujuu joutuisasti, auton renkaiden jyrinäkin vaimenee uusitulla asvaltilla. Lähestyessämme Rautajärveä alan jo katsella ympärilleni, yrittäen tunnistaa Rautahovia, missä en koskaan muista käyneeni. Mielikuvani Rautahovista on iso, kävelykatumainen alue, missä kojut kohoaisivat viivoittimentarkassa rivissä. Totuus osoittautuu hieman erilaiseksi.

 

Suuri, keltainen rakennus kohoaa ylväänä ilmoittaen nimeään suurikokoisin kirjaimin. Rautahovi. Rakennusta ympäröi hiekkakenttä, jonne kymmenkunta autoa on nyt pysäköity. Lähellä pyörii myyjiä, jotka väsäävät pöytiä, autonperiä, auringonsuojia ja vaatetankoja tuotteidensa esillepanoa varten. Haitarimusiikki rytmittää kauppiaiden askelia. Aurinko porottaa kuumasti, on tulossa lämmin ilta. Astelen ympäri torialuetta ja huomaan, että myynnissä on kaikenlaista, aina mekoista leluihin ja käsitöistä kotitekoiseen jäätelöön.

 

Hetken kuluttua paikalle alkaa saapua muitakin ihmisiä kuin myyjiä. Osa torille saapuvista ihmisistä on pukeutunut vanhanaikaisittain. Hetken aikaa tuntuu kuin olisin siirtynyt aikakoneella kolmekymmentä vuotta taaksepäin. Katseeseeni ei osu yhtäkään älykännykkää, ja hämmennys vaihtuu epäuskoksi. Onko tämä mahdollista?

 

Lapset kirmaavat hiekkatiellä ja pysähtyvät välillä tarkastelemaan peräkonttikirpputorin leluja pää kallellaan. Sormet puristuvat muovieläimen ympärille, sitten juostaan hakemaan kolikoita vanhemmilta. Leluaseet nousevat poikien suosioon, ja hetken kuluttua Rautahovin piha täyttyy naurusta, huudoista ja aseiden ujelluksesta. Eräs poika kysyy peräkonttikirpputorin asetta lainaksi, sanoo palauttavansa sitten. Jostain syystä luotan siihen.

 

Kaikki vaikuttivat tuntevan toisensa, tai sitten se on vain paikallinen puhetapa. Se, että puhutaan kaikkien kanssa niin kuin oltaisiin vanhoja tuttuja, vaikka tavattaisiinkin ensimmäistä kertaa. Sillä on vaikutus saada kaikki tuntemaan olonsa kotoisaksi. Silti tunnen itseni kaupunkilaiseksi, joka on tullut vierailemaan maaseudulle. Koska tämähän sitä aitoa maaseutua on.

 

Kotitekoinen jäätelö kiinnittää huomioni, koska en ole aikaisemmin maistanut sellaista. Sarkasen tilan useista makuvaihtoehdoista valitsen salmiakki-sitruuna-jäätelön. Jäätelö on niin silkoista ja täyteläistä, että se tuntuu sulavan suuhun. Nyt tiedän, miksi kotitekoisesta jäätelöstä maksetaan hieman enemmän kuin kaupan litrapakkauksista.

 

Kierroksellani huomioni kiinnittää myös eräälle pöydälle esiin nostetut nahkaiset rannenauhat ja muut somisteet. Värivalikoima yltää hiekansävyisestä vaaleasta tummaan suklaanruskeaan. Hetken pohdinnan jälkeen ostan käsintehdyn, luonnonvaalean rannenauhan. Yllätyn ansaitsemattomasta luottamuksesta, kun saan nauhan mukaan lähtiessäni hakemaan rahaa maksua varten.

Torin loppusuoralla nousemme portaat ylös Rautahovin rakennukseen. Sisätiloissa tuoksuu vanhat puurakenteet, jotka on vuosien saatossa kuulemma säilytetty pääosin samana. Ilmassa leijuu kahvin tuoksu, joka ohjaa askeleet kahvioon. Keittiöstä tarjotaan vohveleita ja kahvia pientä maksua vastaan. Hetkessä on samaan aikaan jotain uutta ja tuttua.

 

Tori purkautuu hiljalleen, ihmiset kokoavat tuotteensa takaisin autoihin ja kaartavat ajotielle kivien ropistessa renkaita vasten. Tuttu auto pysyttelee aloillaan, kun lähdemme iltakävelylle Rautajärven kylän ympäri. Kuulen tarinoita ihmisistä, jotka asuivat tienvarsilla kohoavissa rintamamiestaloissa ja vanhanaikaisissa rivitaloissa. Kuulen entisestä pankkirakennuksesta, kirjastosta, kyläkaupasta. Kitukasvuiset kuuset ja koivuntaimet ovat nyt muuttuneet järeäksi kuusiaidaksi ja risuiseksi metsiköksi. En koskaan nähnyt puita ja rakennuksia sellaisena kuin tarinat niistä kertovat. Naapurin lapsetkin ovat luultavasti jo aikuisia, kylän silloinen nuoriso on hajallaan ympäri Suomea. Kuitenkin tarinoissa on jotain tuttua, ehkäpä historia sittenkin toistaa itseään.

 

Ulkomailla olen huomannut ihastuvani juuri niihin pieniin syrjäkyliin, jotka muiden mielestä ovat vanhanaikaisia, kuluneita ja lopulta kuolevia. Katukivetykselle lohjennut laasti, karkearakenteiset ikkunaluukut ja vuosikymmeniä nähneet rakennukset näyttäytyvät ohikulkijoille nenännyrpistyksenä. Minulle ne ovat oikeaa elämää, aitoutta, mitä olen aina arvostanut. Näen samaa aitoutta Rautajärven kylässä.

 

Kiinnostuneena tarkastelen myös Weberin pistettä, joka oli vuonna 1979 ollut Rautajärven kylässä. Jo vuosikymmeniä nähnyt muistomerkki ilmoittaa, että kaikilla suomalaisilla oli sinä vuonna ollut keskimäärin 191 kilometrin pituinen matka tähän pisteeseen. Sormeilen hetken ajan merkin sammaloitunutta pintaa, ennen kuin hyppään ojan yli takaisin soratielle. Töytäisen jalallani aluskasvillisuutta ja potkaisen vahingossa muutaman kivenmurikan tien viereiselle pellolle. Sora rapisee askelien alla, kun näen matalan, valkopohjaisen kyltin Weberinpisteentie. Ajattelen, että tuon nimisellä tiellä haluaisin asua.

 

Aurinko heittelee taivaalta voimakkaita säteitään. Kesäillan hiljaisuus on lähes käsin kosketeltavaa, hento tuulenvire puhaltaa kasvien lehdet vaimeaan huminaan. Se on oikeaa elämää. Ei se, että lapset totutetaan pienestä asti ikuiseen turvallisuudentunteeseen varoitusmerkeillä, pehmeiksi hiotuilla kiipeilytelineillä ja turvateknologialla. Minä ainakin haluan, että omat lapseni aikanaan kiipeävät puuhun, putoavat sieltä, saavat tikkuja sormiinsa ja oppivat ilman varoitusmerkkejä, että kiehuva vesi on kuumaa ja takaperin juostessa kaatuu helposti. Jokaisen täytyy saada itse oppia elämään.

 

Joku on joskus sanonut, että paikan houkuttelevuus ei niinkään näy siinä, kuinka monta kävijää siellä on, vaan siinä, kuinka moni kävijöistä tulee takaisin. Iltakävelyn aikana loin itselleni tulevaisuuden Rautajärvelle. Aika näyttää, toteutuuko se.

 

Suuntaa sinäkin kesäillaksi Rautajärvelle haistelemaan maalaistuoksua, jota tuuli kuljettaa kylän halki. Uskalla nauttia vapaasta maalaistunnelmasta, avaa silmäsi sille kauneudelle, jota liian harva enää arvostaa. Suoraan kylän henkeen pääset mukaan iltatorien kautta, joita järjestetään Rautajärvellä, Rautahovin pihassa kesäkuukausien viimeisinä tiistaina kello 17 alkaen. Tapahtumia on järjestämässä Rautajärven Kyläyhdistys, Luopioisten maamiesseura ja Kukkian maatalousnaiset. Vapaamuotoisille toreille ovat tervetulleita kaikki halukkaat, ja tuotteiden myynti järjestyy itse tuomalta myyntipöydältä tai vaikkapa auton perästä. Paikka- ja varausmaksuja ei ole. Torilla on myynnissä makkaraa ja kahvia. Tervetuloa!

 

31.7. klo 17

28.8. klo 17

25.9. klo 17

 

 

Iltatorin tiedot:

palkane.fi/tapahtumat

28.06.2018

Valokuvanäyttely: Takahuoneita – Backstage, Mikkolan Navetan vanha jyvämakasiini - Atte Tornikoski

Taas Mikkolan Navetalla tapahtuu!

Juha Tyyskän valokuvanäyttely Takahuoneita ilmentää tunnelmia takahuoneista niin rokkareiden, sirkustaiteilijoiden kuin näyttelijöidenkin näkökulmasta mustavalkoisin otoksin. Vangitsevissa kuvissa pääosassa ovat itse artistit ja filmille ovat tallentuneet monet kuuluisuudet milloin Tavastian, milloin Pori Jazzin takatiloista. Kuvat on otettu vuosien 1986 ja 2000 välillä, ja onkin hauska nähdä nostalginen kuva esimerkiksi nuorista Epuista!

Olen vieraillut näyttelyssä Mikkolan Navetan jyvämakasiinissa kerran aiemminkin. Kaksikerroksinen rakennus oli kolkkoudessaan vaikuttava: tällöin näyttelyn aiheena oli kuolema. Vanha tiilinen makasiini näyttelytilana on hyvin uniikki ja siksi mieleenpainuva kohde. Uskon, että itse näyttelynkin viihdyttävyys lisääntyy poikkeuksellisen tilan myötä.

Odotan näyttelyn erottuvan edukseen muista showmiehiä ja -naisia kuvaavista näyttelyistä: huomattavasti pienempi osa artistikuvista on potretteja takahuoneista. Kuvien säännönmukainen mustavalkoinen ote tihkuu historiallisella tavalla menneiden vuosikymmenien meininkejä. Moni hieman itseäni iäkkäämpi löytää varmasti omakohtaista kokemusta näiden vuosikymmenien tyyleistä ja trendeistä. Noniin, nyt kohti näyttelyä!

Jyvämakasiinin ovella ensimmäisenä silmiini paistaa Sydän-Hämeen Lehden Kesämenot-liitteen artikkeli, joka antaa kattavan pohjustuksen siitä, mitä kuvien ottamisen taustalle kätkeytyy. Jos artikkelin lukee, saattaa näyttelystä saada irti vielä enemmän. Lähden kiertämään huoneita, joiden valaistus on hämärä. Puitteet toimivat: ajan patina makasiinissa, valaistus sekä mustavalkoiset otokset onnistuvat tarjoamaan persoonallisen näyttelykokemuksen. Monet kuvien ihmiset katsovat minua, loput ovat keskittyneet osaamisalaansa. Välillä olen Tavastialla, sitten pesuhuoneessa ja toisinaan portaikossa. Kuvia on kahdessa kerroksessa ja monessa huoneessa. Paikka on miltei sokkeloinen – vähän kuin takahuone.

Mietin, mitä Tyyskä haluaa kuvillaan todella sanoa. Yrittääkö valokuvaaja kritisoida showbisneksen raadollisuutta otoksillaan nuhjuisista taukotiloista? Toivoisiko hän kenties ihmisten antavan enemmän myötätuntoa alan valinneita kohtaan? Ainakin hän haluaa avartaa ihmisten ymmärrystä viihdealan piilossa olevista puolista. Kuvissa ei selvästi ole tarkoitus dokumentoida takahuoneita, vaan kyse on jostain muusta. Siksi näyttelyn nimi on tavallaan harhaanjohtava.

 

Lähteet: Facebookin näyttelyä koskeva tapahtumasivu

https://www.facebook.com/events/598685807170411/

27.06.2018

Anna itsellesi aikaa vain olla - Heidi Hirmukallio

Syrjänharjun vesitorni. Tuttu kohde jo lapsesta asti, mutta silti maisema vetää katseeni aina vain pidemmäksi aikaa. Lapsena portaiden laskeminen oli tornin kiinnostavin asia, kuka menee viimeisenä sekaisin laskuissa. Askelmien rautaristikkojen läpi katsominen sai olon tuntumaan huteralta. Se sai toivomaan, ettei yhtäkkiä jostain tuntemattomasta syystä kaatuisi taaksepäin. Annettiin ymmärtää, että niinkin voi käydä. Vuosien saatossa askeleet varmistuivat ja lopulta portaat juostiin ylös kilpaa naapurikuntien kavereiden kanssa. Kotipaikkaetu oli minulla.

 

150 metriä korkean harjun harjalle kohoava vesitorni on tarjonnut maisemia jo 1970-luvulta asti. Torni on vuosien saatossa puettu taideteoksiin, joista esimerkkinä tornin ulkoseinälle kiertyvä Vera Svetlovan taideteos Flying kiss. Tornin näköalatasanteen sisäseinällä on Tommi Lahtisen tekemä humoristinen sarjakuva diginatiivien mökkireissusta. Näköalatasanteelta avautuva maalaismaisema on itsekin kuin taiteellisten luomusten jatkumo, joka levittäytyy niin kauas kuin katse kantaa.

 

Tällä kertaa nousen portaat ylös ripeästi, lähestulkoon jalkoihin katsomatta. Kättä on kuitenkin pakko kuljettaa vieressä kaartuvalla metallikaiteella. Ajatukset harhailevat. Portaiden kiipeämisen täytyy olla jonkinlainen kehon automaatio, koska jokainen askeleeni kuljettaa ajatukseni aina vain kauemmaksi itse kiipeämisestä. Kuitenkaan kaatumatta, edes horjahtamatta.

 

Näköalatasanteella nojaudun reunaa vasten. Tasainen matto vihreitä ja kellertäviä peltoja siintää vahvojen männynoksien lomasta. Hiekkatiet risteävät horisontissa ja jakavat peltoalueet erikokoisiksi nelikulmioiksi. Jossain kauempana näkyy pienikokoinen, vaalea särmiö, joksi suuri maalaistalo on nyt kutistunut. Mäntyjen latvat ovat kaartuneet kiharoiksi ja peittävät osan maisemasta.

 

Ilma on tyyni. Aamuun heräilevä metsä tuntuu kunnioittavan hiljaisuutta, jota itse tuskin tajuan kuuntelevani. Vilkaisen alas tornin juurelle, takkini kahisee. Se on aina ollut yksi lempiäänistäni. Sen käheä sointu tuo mieleen jäätävän kylmät kesäillat, jolloin takki on kiedottu paremmin ympärille suojaamaan umpimähkäisiltä tuulenpuuskilta. Kesän aikana takki on käärinyt sisälleen sarjan monia tunteita, jotka elävöityvät niitä edeltäneiksi tapahtumiksi silmieni eteen. Ne tuntuvat nyt merkityksellisemmiltä.

 

Kierrän näköalatasannetta sormeillen betonireunuksen rosoista pintaa. Puiden latvat kohoavat silmieni eteen, osa jää minua lyhyemmiksi, osalle joudun luovuttamaan. Heikko rapina kantautuu alhaalta metsästä. Kultaturkkinen, levottomasti vaeltava orava istahtaa kivelle vain hetkeksi, ennen kuin loikkaa läheisen kuusen alaoksalle. Moinen säntäily ei tunnu sopivan aamuväsymykseen, joka on vasta haihtumassa silmistäni.

 

Tasanteen toisella laidalla Mallasveden pinta hohtaa hopeisena. Ehkä se johtuu usvasta, joka kesäyön aikana on hiipinyt peittämään hentoina liplattavat aallot. Voin nytkin erottaa hiuksenhienot väreet muuten niin tyynellä peilipinnalla. Ajatukset lepäävät katseeni rinnalla kaukaisuudessa. Hengitän sisään raikasta, aamulta tuoksuvaa ilmaa.

 

Kiipeän metallitikkaat ylös korkeammalle tasanteelle. Ylhäälle päästyäni katseeni painuu taas alas, hieman hutera olo ei saa minua perääntymään. Tornille johtanut hiekkatie paljastaa nyt tummat jarrutusjäljet, jotka kääntöpaikalla kiehnännyt auto on saanut aikaan. Kumma, kuinka katse ei huomannut niitä vielä tänne tullessa. Ehkäpä se on korkeuden aikaansaamaa. Mitä korkeammalle nousee, sitä paremmin huomaa asioita, hahmottaa kokonaisuuden, näkee asiat suuremmasta perspektiivistä. Yllättävän usein se on tervetullut näkökulma. Kuinka monta arjen ongelmaa katoaisikaan, jos saisimme välillä muistutuksen siitä, kuinka pieniä maailmankaikkeuden osasia olemme. Emme turhia tai samantekeviä, mutta hyvin pieniä. Silti tuntuu, että oman pään sisällä on kokonainen maailma.

 

Järvellä erottuu saarekkeita, jotka tummanvihreät, raskaat puut ovat vallanneet. Rantatöyräät mutkittelevat veden vierellä ja muuttuvat nopeasti vaaleasta rantahiekasta tummaksi, tiheäksi metsiköksi. Nyppyläinen metsäpeite jatkuu silmän kantamattomiin, kunnes lopulta muuttuu sinertäväksi massaksi taivaanrannassa.

 

 

Ota kirjaimellisesti etäisyyttä arjesta ja vieraile Pälkäneen vesitornilla. Tule nauttimaan kesäpäivästä, lepuuta katsettasi peilityynellä järvenpinnalla ja anna itsellesi aikaa vain olla. Vesitorni sijaitsee aivan Pälkäneen keskustan tuntumassa, joten voit poiketa sinne vaikkapa kävelylenkillä tai työpäivän päätteeksi. Uskalla antaa itsellesi aikaa ajatella. Saatat yllättyä, mihin ajatuksesi sinut kuljettavat.

 

 

Vesitornin tiedot:

visitpalkane.fi

wikipedia.org

18.06.2018

Kuusi nuorta, kuusi viikkoa - Matkailun kesätyöntekijät opastavat matkailijoita ja kirjoittavat blogia matkailukokemuksista

Kuva: Atte Tornikoski

Pälkäneen matkailijoita hemmotellaan tänä kesänä hyvällä palvelulla, sillä 18.6 alkaen aloittavat työnsä nuoret matkailuneuvojat. Nuoret kiertelevät Pälkäneellä ja myös ajoittain Luopioisissa pareittain ja jokainen pari on tavattavissa kahden viikon ajan. Parhaiten heidät voi löytää joko Nuijantalon infopisteeltä tai Aapiskukon ympäristöstä, joko infopisteeltä tai Tervepirtin kesäpuodilta. Säiden salliessa he kiertelevät sähköpyörillä myös muualla ja välillä heidät voi tavoittaa myös alueen matkailukohteista. Matkailuneuvojat tunnistaa musta-vihreistä Pälkäne -logolla varustetuista paidoista ja heiltä voi kysellä vinkkejä kesäpäivän viettoon tai mitä vain alueen matkailuun liittyvää.

Lisäksi nuoret kirjoittavat blogia Visit Pälkäneen -sivuilla alueen tapahtumista ja matkakohteista, kokemuksia on tarkoitus tuoda näkyviin myös Visit Pälkäneen somessa. Nyt viimeistään kannattaa laittaa myös Visit Pälkäneen Facebook- ja Instagram seurantaan!

Alla esittelemme kaikki nuoret pareittain

 

18.6-1.7.

 

Moi,

Olen 20 –vuotias nuorimies Pälkäneen keskustasta, jossa olenkin koko ikäni asunut. Pääsin tänä keväänä ylioppilaaksi. Olen ihmisenä musikaalinen sekä luova ja aionkin suorittaa jatko-opintojani taide alalla. Taiteen maisterin paperit olisivat mieluisat!

Tällä hetkellä odotan innolla, mitä elämä tuo tullessaan: syksyllä muutan Espooseen suorittamaan siviilipalvelusta Suomen luontokeskuksessa. Arvostukseni luontoa kohtaan onkin suuri ja nautin esimerkiksi sen valokuvaamisesta. Onneksi Pälkäneellä on monipuolisesti kaunista luontoa!
- Atte

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Heipä hei!

Olen Heidi Hirmukallio. Opiskelen Pälkäneen lukiossa ja aloitan abivuoteni ensi syksynä. Pälkäneellä olen asunut koko ikäni, eli 17 vuotta. Suosikkipaikkojani Pälkäneellä ovat Niitty-Seppälä, Pakanranta, sekä keskustassa oleva frisbeegolf –rata. Pidän lukemisesta, kirjoittamisesta ja matkustelusta. Vieraat kielet ovat aina kiinnostaneet minua, ja opiskelen tällä hetkellä viittä eri kieltä. Tavoitteenani on aloittaa kuudes ensi syksynä. Kielten lisäksi harrastan muun muassa pianonsoittoa.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

2.7-15.7.

 

Hei!

Olen Iiro Moisio, 17- vuotias lukiolainen Luopioisista. Olen harrastanut koripalloa seitsemän vuotta ja liikun muutenkin paljon. Käyn Pälkäneen lukiota ja olen asunut Luopioisissa 11 vuotta. Pidän urheilusta ja kesästä. En nauti hyttysistä. Parasta Pälkäneessä on mielestäni monipuoliset liikuntamahdollisuudet ja luonto, erityisesti vesistöt. Pälkäneellä vierailevalle suosittelen vierailua Laipanmaalla vaellusmielessä.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Moikka!

Olen 17 –vuotias lukiolainen Luopioisten kirkonkylältä. Luonteeltani olen positiivinen ja luova. Harrastan kaikenlaista kulttuuriin ja etenkin musiikkiin liittyvää; kanteleen soittoa, musiikkiteatteria, laulua ja kirjoittamista. Vapaa-ajalla tykkään myös lukea ja liikkua luonnossa, kuunnella musiikkia ja unelmoida. Pälkäne on mielestäni ihana paikka asua, sillä täällä on paljon harrastusmahdollisuuksia ja luonto on lähellä. Lempipaikkojani Pälkäneellä on Mikkolan navetta ja sen ympäristö, Kukkiajärvi sekä kesällä Luopioisten tori.
- Eveliina Virtanen

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

16.7-29.7.

 

Hei,

Olen Kiira, 20 –vuotias pälkäneläinen. Harrastuksiini kuuluu koirien kanssa ulkoilu ja valokuvaaminen, minut voikin löytää lähes aina kamera kaulassa. Rakastan myös matkustamista. Vietin juuri välivuotta Australiassa. Niiden seikkailujen jälkeen olen innoissani päästessäni tutustumaan Pälkäneeseen paremmin matkailukohteena tämän kesän myötä. Lempipaikkani Pälkäneellä on ehdottomasti oma mökki Pälkäneveden rannalla ja Laitikkalan makukylän kohteet.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Hei!

Olen 19 –vuotias pälkäneläisnuori. Harrastan joogaa, kirjoittamista, lukemista ja piirtämistä. Mielenkiinnonkohteitani ovat historia, luonto ja ympäristö sekä kulttuuri. Parhaita paikkoja Pälkäneellä ovat mielestäni Syrjänharju, Kostianvirta ja metsät. Kylällä tavataan!
- Henriikka

@visitpälkäne

Siirry instagramiin