Aitoon Kirkkarit, festarikansaa

Aitoo ja Kaukkala

Aitoo tunnetaan vuosittain järjestettävistä Kirkastusjuhlistaan, tuttavallisemmin Kirkkareista. Perinteikäs rock- ja popfestari festari kerää keskikesällä tuhatpäisen vierasjoukon heinäpelloille keskelle kylää. Kirkkarit laitetaan pystyyn noin 400 hengen talkoovoimin. Aitoossa on oman kyläkoulun lisäksi kaksi ainutlaatuista opinahjoa: Anna Tapion koulu ja Aitoon koulutuskeskus.

Kylän logo

logo, Aitoon kylä

Kylän slogan

Ihanan Aitoo

Kyläläisiltä

“Jos ei ole ikinä käynyt Kirkkareilla, on menettänyt jotain tärkeää Suomen kesästä.”

Ollaanko ystäviä?

Aitoo, kesäkirjasto

1. Nimi

Aitoon ja Kaukkalan kylät

2. Meillä on kesällä hauskinta…

viettää kesäpäivää Kankahuven Laivarannassa, jossa on lapsille ja aikuisille sopivaa rantaa, erilaisia välineitä vesillä liikkumiseen, nurmikkoa piknikin viettoon, mainio onkilaituri, grillikota makkaran paistajalle ja tietysti kesäkioski, josta saa jäätelöt, limut, karkit, kahvit/teet ja paikan päällä tehdyt leivonnaiset.

3. Lempiruoka

Penttilän Tilan palkittu ja kiitetty perunarieska, jonka päälle voit laittaa vaikka mitä herkkuja ja nauttia Rapsakan raparperimehun kanssa.

4. Kylämme kuvauksellisin paikka on

Laivaranta kesäiltana auringon laskiessa.

Aitoo, Laivaranta

5. Lasten kanssa on kivaa…

viettää tallipäivää Kaukkalassa Luopioisten ratsastuskeskuksessa, käydä poimimassa mansikoita Luomuakin tilalta ja jatkaa sieltä polskimaan Aitoon Laivarantaan tai Kouvalajärven uimarannalle, jota kutsutaan Kylänrannaksi.

6. Hauskin tarina meidän kylältä

Hiukan yli-innokas öljykauppias poikkesi joskus takavuosina Vuorisen veljesten Martin ja Erkin korjaamolla Silmontiellä. Hän yritti vakuuttaa veljekset siitä, että näiden kannattaisi ostaa häneltä merkittävä määrä huippukallista erikoismoottoriöljyä.

Kun ei kaupankäynti oikein edennyt, veti myyntitykki kovimman ässänsä hihasta: ”Tätä käyttää nykyään kaikki Formula ykkösetkin!”. ”Niitä aika harvoin tässä poikkeilee”, kuului Martin lakoninen vastaus rasvamontun pohjalta.

7. Vuoden parhaat kekkerit

Epäilemättä Kirkkarit eli Aitoon Kirkastusjuhlat.

8. Tätä et kylästämme vielä tiennyt

Kylässämme on kolme erilaista koulua. Peruskoulun ala-asteen lisäksi kylässä on Anna Tapion koulu, joka on ainoa sisäoppilaitoksena toimiva yläaste Suomessa. Sappeen suunnalla sijaitsee toisen asteen ammatillinen erityisoppilaitos Aitoon koulutuskeskus.

Ehkä et myös tullut ajatelleeksi, että meille pääsee veneellä Tampereelta, Hämeenlinnasta, Valkeakoskelta, Hauholta ja Orivedeltä.

Aitoo, tehdasrakennus

9. Meillä kannattaa ehdottomasti…

käydä Anssin kaupassa, joka oli joskus Suomen pienin Siwa, mutta muuttui kauppias Anssi Kukkosen myötä maan mukavimmaksi kyläkaupaksi. Mistään et saa ystävällisempää palvelua ja parempaa valikoimaa herkullisia lähituotteita!

Anssin kaupalla on oma YouTube-kanava, jossa kauppias ja kyläläiset seikkailevat ja filosofoivat mm. pakokaasumysteerin, avaruuden ja länkkäritunnelmien merkeissä.

10. Ennen vanhaan meillä…

rakennettiin keskelle kylää isohko punatiilinen tehdasrakennus, jossa on toiminut muun muassa turkismuokkaamo ja kangaspaino (edelleen) ja joka tuo sopivan urbaanin mausteen ympäröivään maaseutumiljööseen.

11. 10 vuoden päästä meidän kylällä…

asutaan, mökkeillään, käydään koulua, viljellään, painetaan lippuja ja muita tekstiilejä, liikutaan luonnossa, poluilla, laduilla ja vesillä, juhlitaan Kirkkareilla heinäkuun alkupuolella, viihdytään ja toivotetaan vieraat tervetulleiksi!

11. Poikkea myös naapurissamme

Moni tuntee Sappeen hiihtokeskuksen, mutta Sappee on myös kylä. Kuvauksellista Lemmittyläntietä pitkin pääsee puolestaan Kukkolan kylään, joka on tunnettu Medelplanin museosta sekä historiallisesta kyläkeinustaan.

Aitoo, tapahtumakuva

Aitoossa tapahtuu!

Heinäkuisten Kirkkareiden lisäksi Aitoossa on paljon muuta pöhinää ympäri vuoden. Kurkkaa Aitoon tapahtumat Pälkäneen tapahtumakalenterista!

Lue lisää
© Visit Pälkäne 2025 creative crue logo